“Hyvä hintalaatu-suhde on avainasia”

AGCO Suomi on Uukuniemen Metallin jälleenmyyjä

Uukuniemen Metalli Oy on erikoistunut hitsaukseen, alku- ja loppukokoonpanoon sekä pintakäsittelyyn.

AGCO Suomen myymälöissä on tarjolla Uukuniemen Metallin kauhoja, talikoita, lumilinkoja, takalanoja, trukkihaarukoita, etukuor­maimen ja nostolaitteen adaptereita sekä muita tuotteita. Uukuniemen Metalli tekee myöskin alihankintatöitä konevalmis­tajille, mutta noin 80 prosenttia liikevaihdosta tulee AGCO Suomen myymistä laitteista.

– Isä Matti Suutarinen aloitti toiminimellä 1984. Alkuvaiheessa 80 prosenttia töistä oli alihankintaa ja 20 prosenttia omia tuotteita. Nykyisin suhde luku on kääntynyt toisinpäin. Yksi suosituista tuotteista, joita isäni valmisti, oli traktorilla vedettävä puutavarareki, joita meni rekkakuormittain, mutta jonka metsäkärryt ovat syrjäyttäneet. Olemme toimineet esimerkiksi Keslan alihankkijana alusta
asti, kertoo yrittäjä Petteri Suutarinen.

Tyypilliseen maaseudun konepajan tyyliin toiminta alkoi maatilan pihapiiriin tehdyssä hallissa ja pajaksi muutetussa navetassa. Nykyi­sin reilun 1600 neliön tilat sijaitsevat edelleen Uukuniemellä, mutta eri paikassa.

– Talikot olivat yksi ensimmäisistä omista tuotteista ja talikot ovat edelleen valikoimissa, mutta nykyiset talikot ovat erilaisia kuin vanhat.

Uukuniemen Metalli Oy on erikoistunut hitsaukseen, alku- ja loppukokoonpanoon sekä pintakäsittelyyn. Levytyöt ja ko­ neistustyöt ostetaan ulkoa. Tuotantotilaa on 800 neliötä ja varastoa saman verran. Pintakäsittelyyn kuuluu sinkoraepuhallus ja märkä kaksikomponenttimaalaus. Suutarinen on itse suorittanut levyseppähitsaajan lisäksi hitsausneuvojan tutkinnon.

Uukuniemen Metalli Oy on erikoistunut hitsaukseen, alku- ja loppukokoonpanoon sekä pintakäsittelyyn.
Uukuniemen Metalli Oy on erikoistunut hitsaukseen, alku- ja loppukokoonpanoon sekä pintakäsittelyyn.

Nopeat toimitusajat

Uukuniemen Metallilla on nopeat ja joustavat toimitusajat. Jos tuotetta ei löydy AGCO Suomen varastosta, niin tilattu tuote tehdään yleensä parissa päivässä. Tähän pystytään kattavan varaston avulla.

– Yhtenä erityisen lumisena talvena jouduimme jonkun aikaa tarjoamaan lumilingoissa ei-oota. Ei siitä mitään katastrofia tullut, mutta jäi sellainen mörkö, ettei sellaista tilannetta ole sen jälkeen annettu syntyä. Kun ollaan vuosikymmeniä toimittu ja yritys on vankalla pohjalla, niin voidaan hallita riskit ja pitää tavaraa varastossa.

Monen pienen tai keskikokoisen yrityksen tavoin Uukuniemen Metalli on erittäin asiakaslähtöinen. Ja asiakas tarkoittaa sekä loppu­käyttäjää että AGCO Suomen varaosamyyjää.

– Kaikki lähtee siitä, että tehdään sitä mille on loppukäyttäjillä tarvetta. Uusia tuotteita pyritään lanseeraamaan vuosittain, sellaisia joille arvioimme olevan tarvetta asiakkailla. Hyvä hintalaatu-suhde
on kaiken perusta ja se, että reklamaatioita olisi mahdollisimman vähän. Hyvä maine on parasta markkinointia.

Uukuniemen Metalli työllistää yrittäjän lisäksi kuusi työntekijää. Kaikki työntekijät, omistaja
mukaanlukien työskentelevät tuotan­nos­sa, mutta omistaja hoi­taa lisäksi tuotesuunnitte­lun, ostot,
myynnin, laskutuksen ja muut vastaavat asiat. Liikevaihto on ollut noin 1,5 miljoonaa euroa
vuodessa.

Uukuniemen Metalli Oy:n Petteri Suutarinen
Petteri Suutarinen

Uukuniemen Metallin tuotteita

Teksti Tommi Pitenius Kuvat Uukuniemen Metalli Oy

Lue myös