Trimblen täsmäviljelytuotteet AGCO Suomelta

Automaattiohjauksia kaiken merkkisiin ja myös vanhoihin traktoreihin

Trimblen tuotteet ovat myynnissä niissä AGCO Suomen myymälöissä, joissa toimii myöskin AGCO Suomen oma huolto, eli Jyväskylässä, Espoossa, Kouvolassa, Kempeleessä, Pirkkalassa, Seinäjoella ja Turussa.

AGCO-konsernin ja Trimblen yhteistyön myötä Trimblen automaattiohjaukset ja muut täsmäviljelytuotteet ovat saatavissa AGCO Suomen pisteissä. Trimblen automaattiohjauksen, työkoneohjauksen tai muun ominaisuuden voi asentaa eri merkkisiin traktoreihin, puimureihin ja muihin työkoneisiin. Automaattiohjauksella voi päivittää vanhankin traktorin nykyaikaan paljon edullisemmin kuin mitä uuden traktorin ostaminen maksaisi.

– Eräs asiakas harkitsi leveämmän äkeen ostamista, mutta hankki­kin sitten automaattiohjauksen. Syksyllä hän tuli kertomaan, että automaattiohjaus vastasi metrin leveämpää äestä, koska päällek­käinajo jäi kokonaan pois. Samalla säästyi polttoainetta yli 10 prosenttia. Automaattiohjaus oli paljon halvempi kuin uusi äes, kertoo Dataväxt-yhtiön Suomen toiminnoista vastaava Johan Staffas.

AGCO Suomen varaosamyyjät ja asentajat saavat tuotetukea Johan Staffasilta ja hänen kollegaltaan Harri Loukamolta. Dataväxt aloitti työt täsmäviljelyn parissa Ruotsissa vuonna 1996, alkoi edustaa Trimbleä vuonna 2006 ja laajensi toimintansa Suomeen 2018. Kokemusta täsmäviljelylaitteista on siis jo lähes 30 vuotta.

– EZ-Steer -rattirenki tuli myyntiin 25 vuotta sitten ja sitä myydään edelleen. Tosin kysyntä on siirtynyt rattirengeistä ja ajo-opastimista yhä enemmän automaattiohjauksiin. Toisaalta rattirengissä ja ratin alle kiinnitettävässä automaattiohjauksessa on edelleen se hyvä puoli, että se on helppo siirtää koneesta toiseen, kuten traktorista puimuriin. Pikakytkennällä laitteiston siirtämi­sessä koneesta toiseen menee korkeintaan 10 minuuttia.

Pitkäikäisyys ja laajennettavuus ovatkin Trimblen tuotteiden keskeisiä periaatteita. Laitteita pystyy päivittämään tarpeiden muuttuessa ja tekniikan kehittyessä.

Kaikkiin merkkeihin, kaikkiin koneisiin

Trimblen ratkaisujen avulla automaattiohjaus ja vaikkapa Isobus on mahdollista tuoda vanhaankin traktoriin. Traktorin merkilläkään ei ole väliä. Ja omat ratkaisunsa löytyvät myös puimureihin sekä
itsekulkeviin työkoneisiin. Esimerkkinä Staffas esittelee hyväkuntoisen Valmet 805 -traktorin, johon on asennettu automaattiohjaus ja Isobus-työkonehallinta. Traktorista on tehty täsmäviljelyyn sopiva kone reilun 10 000 euron investoinnilla sen sijaan, että olisi ostettu yli 100 000 eurolla uusi traktori.

– Aika usein päivitämme maatilan kakkos- tai kolmoskoneen käyttämään samanlaista automaattiohjausta kuin tilan pääkone. Mutta kyllä näitä asennetaan myös aivan uusiin koneisiin ja toisaalta tilan vanhempiin ykköskoneisiin. Jos Valtrassa on esimerkiksi AutoGuide Readiness -ominaisuus jo valmiina, niin asennus on hyvin helppoa.

Automaattiohjaus on kysytyin tuote, mutta myös erilaisia työkoneiden hallintajärjestelmiä asennetaan paljon. Ilmeisin tarve on Isobus-työkoneohjaukselle, mutta myös virtuaalisille- ja sarjaliikenneohjauksille on kysyntää. Niiden avulla vanhempaan työkoneeseen voidaan saada esimerkiksi Isobus-hallintaa vastaava ohjaus tai manuaalisesti näytöltä ohjattava lohkonhallinta. Kaikissa GFX-näytöissä on virtuaalinen työkoneohjaus vakiona, jolloin ei tarvitse olla upouutta työkonetta, vaan saman hyödyn saa
myös vanhemmalla koneella ja kuljettaja voi ohjata työkonetta tarkemmin. Trimblen työkoneohjausten hinnat alkavat noin tuhan­ nesta eurosta ja sillä saadaan esimerkiksi tarkkuutta tuotanto­panosten sijoittamiseen.

– Nämä ovat aina tapauskohtaisia. Ennen Isobus-standardia työkonevalmistajilla oli omat, erilaiset softansa. Meillä on useisiin työkoneisiin saatavilla jonkinlainen ohjausratkaisu, jonka avulla työkonetta voi ohjata traktorin ohjaamosta näytön avulla. Ylipäätään Staffas korostaa, että hyvä ratkaisu löytyy rää­tälöimällä ja yhteistyössä maanviljelijän kanssa.

– Räätälöinnissä lähdetään aivan peruskysymyksistä, kuten siitä miten tilaa aiotaan kehittää? Onko jälkiasennettava automaatti- tai työkoneohjaus välivaihe? Haetaanko säästöjä, tehokkuutta vai mukavuutta? Täsmäviljelyssä pelkät laitteet eivät auta, jos mitattuja tuloksia ei seurata ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Ensimmäinen täsmäviljelylaitteisto on kynä ja paperi, sen jälkeen tulevat sitten nämä muut laitteet, sanoo Staffas.

Teksti Tommi Pitenius Kuvat Trimble

Lue myös