Huoltokolmoset on vuosikymmeniä huoltanut Valtroja, Fendtejä ja Sampoja Iisalmen seudulla. Pääpaikka on perinteisesti ollut Iisalmen Kivirannassa AGCO Suomen pisteen yhteydessä. Isä Heikki Marin ja poika Antti Marin ovat kuitenkin pienimuotoisesti huoltaneet traktoreita myös kotipaikkakunnallaan Kiuruvedellä. Nyt Kiuruvedelle on kuitenkin avattu iso ja moderni traktorihuolto.
– Kiuruveden vanha huolto oli pieni ja kylmä, huonokuntoinen halli, jonka ovista eivät isoimmat traktorit tai puimurit edes mahtuneet sisään. Uudet tilat ovat aivan eri tasolla. Oikeastaan Kiuruveden
piste on nyt yhtä vahva kuin Iisalmen piste, myös miehitykseltään,
kertoo Antti Marin.
Kiuruvedellä työskentelee yrittäjien Heikki ja Antti Marinin lisäksi neljä työntekijää. Iisalmen pistettä pyörittää Huoltokolmosten kolmas yrittäjä Jarkko Pitkänen sekä viisi palkattua työntekijää. Huolto palvelee Iisalmea, Kiuruvettä, Vieremää, Pielavettä, Sonkajärveä, Rautavaaraa ja Lapinlahtea.
– Kiuruveden kiinteistö oli ennen metallipaja, mutta remontoimme tämän täysin. Hyvin suuri osa rakennustöistä tehtiin itse. Minulta meni käytännössä vuosi rakennustöissä ja monet työntekijätkin
olivat välillä rakennustöissä. Näin saatiin mieleiset tilat kohtuullisin kustannuksin, kertoo Antti Marin.
Kolmesta seitsemään työntekijään
Huoltokolmoset Oy on kasvanut viime vuosina nopeasti. Työntekijämäärä on kasvanut parissa vuodessa kolmesta seitsemään. Etenkin Kiuruvesi on vahvaa karjatalousaluetta ja Pohjois-Savossa myös vanhempia traktoreita käytetään herkästi merkkihuollossa.
– Uusissa tiloissa voimme panostaa enemmän myös varaosien ja öljyjen myyntiin. Meillä on myös aika laaja konekanta, kun on prässit, porakoneet, sorvit, rengaskoneet, autonosturit ja muut, niin voimme tehdä monenlaisia töitä. Asun Vieremällä ja minulla on myös kotona 150 neliötä pajatilaa, öljyjä varastossa ja kesäisin otan usein huoltoauton viikonlopuksi mukaan ja päivystän
sieltä käsin, kertoo Antti.
Hallin remontti on valmis, mutta kesällä 1,5 hehtaarin piha-alueelle tulee aurinkopaneelikenttä, ja seuraavana kesänä asfaltointi. Kiuruveden uuden pisteen viralliset avajaiset pidettiin huhtikuun
lopulla.
Huoltokolmosten Kiuruveden huolto
- Osoite: Teollisuustie 6
- Pohjapinta-ala: 880 neliötä
- Tilaa vähintään kahdeksalle traktorille
- Siltanosturi: 5 tonnia
- Nesteet linjastossa
- Pesuhalli
- Huoltoauto
- 6 työntekijää
Teksti ja kuva Tommi Pitenius