Aku-kärryt kovassa käytössä

Sampsa Laitinen, Veikka Österberg ja Joona Harmaala olivat lukiolaisia, kun he perustivat kevytyrityksen ja alkoivat maalata ihmisten taloja. Neljä vuotta myöhemmin kesällä 2020 töissä oli 21 työntekijää. Kesätyöstä on kasvanut oikea yritys.

– Liikkeelle lähdettiin lainakärryllä. Sen jälkeen on hankittu kuusi muuta kärryä ja viime kaudelle kuusi Aku-kärryä, kertoo Laitinen.

Kärryt ovat kovassa käytössä. Niillä kuljetetaan maalit, telineet, ruiskut ja muut välineet työmaille. Vaunut jätetään työmaalle kunnes työmaa on valmis, ellei välillä tarvitse hakea esimerkiksi lisää maalia.

– Mitään tarvikkeita ei hankita summamutikassa, vaan kaikki harkitaan tarkkaan. Pensseleistä mietitään niiden koko, onko varsi kääntyvä vai ei, tarvitaanko jatkovarsi, harjastyyppi ja niin edelleen. Sama juttu kärryjen kanssa, ne on tarkasti vertailtu, kertoo tuotantovastaava Laitinen.

Sampsa Laitinen ja Joona Harmaala lastaavat varastolta maalia ja muita tarvikkeita työmaalle lähtevään kärryyn. Aku CP350-LH -kärryt ovat kovassa ammattikäytössä.

Kevyt ja jämäkkä perävaunu

Kärryihin on rakennettu puusta telineet. Seinämaalauksiin ja kattomaalauksiin tarvittavissa kärryissä on erilaiset telineet. Telineiden ansiosta kärryihin mahtuu juuri tarvittavat välineet ja ne ovat helposti käytettävissä. Kärryissä on myös aggregaatti, josta saadaan virtaa työkaluille.

– Aku-kärryissä on upposinkitty, kestävä, kokonaan hitsattu runko. Vetoaisa on jämäkkä. 2 x 4 -lehtiset jouset kantavat hyvin kuorman. Kärry on kuitenkin niin kevyt, että sitä voi siirrellä käsin, kertoo Laitinen.

Myös Jaxalin kärrykuomu saa kehuja.

– Jaxalin kuomu on luja ja virtaviivainen, mutta kuitenkin kevyt avata. Kuomun lukitusta ei voi avata vääntämällä esimerkiksi ruuvimeisselillä toisin kuin muissa kärryissä. Se on tärkeää, sillä kärryissä säilytetään tuhansien eurojen arvosta tavaraa. Lisäksi sininen värikin on sama kuin firmamme tunnusväri.

Jarruton CP350-LH on ollut Laatutriolle kustannustehokas valinta. Esimerkiksi pakettiauto ei olisi järkevä valinta, kun tarvikkeet jätetään yöksi työmaalle ja työntekijät kulkevat vetoautolla.

– Koppikärry kiinnostaisi, mutta se on huomattavasti kalliimpi. Kun toiminta laajenee, niin varmasti hankitaan ainakin yksi umpivaunu, joka sopii työmaiden lisäksi kuvauksiin, messuille, esittelyihin ja muihin markkinointitarkoituksiin.

Seinämaalauksiin käytettävät kärryt on optimoitu. Työtasot, päätyelementit, vino- ja vaakatuet sekä teleskooppijalat ovat kaikki omilla paikoillaan ja joka sentti on tarkasti käytössä.

AGCO Suomen palvelulle kiitokset

Hyvän kärryvalinnan kruunasi AGCO Suomen Oulun pisteessä saatu palvelu.

– Varosamyyjä Arvi Seppäsellä oli pihassa kolme kärryä ja kolme meni tilaukseen. Arvi ilmoitti heti kun kärryt tulivat ja auttoi rekisteröinneissä sekä rekisterikilven asentamisessa. Aisalukot, kuomut ja muut varusteet olivat kaikki valmiiksi asennettuina.

Laatutrio on kasvanut nopeasti Oulun seudun suurimmaksi maalausliikkeeksi ja sillä on kovat kasvutavoitteet. Mukana on nuoruuden energiaa, asiakaspalveluhenkeä ja päättäväisyyttä. Kärryjä tarvitaan tulevaisuudessa lisää.

– Haluamme olla Pohjois-Suomen suositelluin maalausliike, jolloin pienilläkin asioilla on merkitystä. Jos tarvitsisin lisää kärryjä nyt, niin hankkisin Aku-kärryjä AGCO Suomelta.

Lue myös