Urakoitsija Simeli Oy:n Simon Sällström:

Kovametallitapit ja -terät kestävät pitkään

Simeli Oy on aloittanut toimintansa vuonna 2021 yrittäjä Simon Sällströmin johdolla, mutta juuret yltävät 1970-luvulle. Jo edesmennyt Gunnar Forss aloitti tuolloin tienhoitotyöt yhdellä Valmetilla, josta toiminta rupesi pikkuhiljaa kasvamaan ja parhaimmillaan koneita oli 12 kappaletta. Nuorella iällä traktoreista kiinnostunut Simon Sällström aloitti työt Gunnarilla 2000-luvun alussa ja kun isäntä ilmoitti vuonna 2021, että hänen on aika siirtyä eläkkeelle, Simon osti yrityksen toiminnan ja kaluston.

”Kovametalliteriä ei tarvitse laittaa kiinni kuin kerran, eli se tarjoaa tehokkuutta ja helppoutta”, kertoo Simon Sällström.
”Kovametalliteriä ei tarvitse laittaa kiinni kuin kerran, eli se tarjoaa tehokkuutta ja helppoutta”, kertoo Simon Sällström.

Nykyään Simeli Oy palvelee noin 280 tienhoitoasiakastaan kuudella omalla koneella ja yhden aliurakoitsijan avulla itäisellä Uudellamaalla. Toiminta-alueeseen kuuluu noin 200 kilometriä teitä sekä paljon erilaisia kiinteistöjen pihoja. Suurin osa koneista on Valtran traktoreita, mutta mukaan on valikoitunut myös kiinteistönhoitoon suunniteltuja koneita, kuten Wille 655. Kaikkiin koneisiin on liuta erilaisia työlaitteita, etukuormaimia, erilaisia auroja, raspeja, linkoja ja paljon muuta.

Simon Sällström kertoo syksyisin työn olevan rauhallisempaa, mm. hiekkateiden lanaukset voidaan suunnitella tehtäväksi parin päivän sisään. Sovitut tienvarsiniitot tehdään sitä mukaa, kun heinä kasvaa liian pitkäksi. Talvisin työ onkin sitten paljon hektisempää.

– Kun sataa lunta, se täytyy saada aurattua pois lähes heti. Samoin liukkaudentorjunta on tärkeää tehdä nopeasti, eli valmistautuminen talveen on ensiarvoisen tärkeää, kertoo Simon.

Lisäksi Simon mainitsee, että ennen talvikautta he huoltavat kaikki koneet sekä vaihtavat auroihin terät mikäli on tarvetta, jotta pääsevät tosipaikan tullen heti töihin.

Millaisia teriä teillä on käytössä ja miksi?

– Teiden lanauksissa on luotettu Betekin tylppiin kovametallitappeihin, jotka ovat kestäneet käytössä todella hyvin. Tappeihin suihkutetaan teflon-sprayta. Ainakaan vielä ne eivät ole jumittuneet, vaikka ylläpito on muuten jäänyt vähän vähemmälle niiden osalta, Simon myöntää.

Talviseen tienhoitoon kokemusta löytyy tasateristä, mutta ne jäivät pois käytöstä asiakkaiden toiveiden takia.

– Nykyään käytössä on pääasiassa verkko- ja kumiverkkoterän yhdistelmää, jolloin on saatu purevuutta, karheaa jälkeä sekä siisteyttä myös loskakeliin.

Nyt Simonin kiinnostus on kuitenkin alkanut kääntyä kohti kovametalliteriä. Simon tiedostaa, että kovametalliterät ovat arvokkaita, mutta näkee niiden tuoman arvon käytössä.

– Vaikka kuinka olisi näppärä vaihtamaan ja laskemaan verkkoteriä, kovametalliteriä ei tarvitse laittaa kiinni kuin kerran, eli se tarjoaa tehokkuutta ja helppoutta. Tehokkuus on avainasemassa nykypäivänä, varsinkin talvisin, kun ei ole aikaa ruveta sulattelemaan teriä laskemista varten, jotta pääsisi reitille. Erityisesti uutena markkinoille tullut Taurus-kovametalliterä vaikuttaa hyvin kiinnostavalta.

Teksti ja kuvat: Tommi Pitenius

Lue myös