Seinäjoen piste palvelee vahvaa maatalousaluetta

Seinäjoki on yksi AGCO Suomen suurimpia pisteitä

AGCO Suomen Seinäjoen pisteessä pitää majaansa kolme traktorimyyjää, kolme varaosamyyjää ja noin kahdeksan asentajaa. Uusia traktoreita Seinäjoen pisteestä myydään vuosittain noin sata ja käytettyjä yli 150. Keskellä vahvaa maatalousaluetta sijaitseva Seinäjoen piste on monella mittarilla mitattuna yksi AGCO Suomen suurimmista.

Seinäjoen alueella keskitytään maatalouteen. Metsätalouden, ja turveurakoinnin osuus on pienempi kuin yleensä Suomessa. Lumitöitä ja maatalousurakointia seudulla toki tehdään paljon.

– Meidän valikoimissa se näkyy ehkä siten, että meillä keskitytään maatalouteen. Merkkiosia menee paljon sekä tähän omaan huoltoon, seudun huoltoyrittäjille että suoraan asiakkaille. Muita tarvikkeitakin menee ihan hyvin, mutta suhteessa vähemmän kuin monessa muussa paikassa. Lähes kaikki asiakkaat ovat jotenkin kytköksissä maatalouteen, kuvailee myymäläpäällikkö Mikko Seilo.

Valion meijeri ja Nurmossa sijaitseva Atrian teurastamo näkyvät ja kuuluvat maakunnassa. Kaupungin siluettiakin hallitsevat viljasiilot. Naapurikunta Kurikka on ollut viime vuosina maataloustulolla mitattuna Suomen suurin. Toisaalta myöskin kilpailijat ovat aktiivisia seudulla ja käytännössä kaikilla Suomessa myytävillä traktorimerkeillä on Seinäjoella myynti ja huolto.

– Urakointia tehdään ja ostetaan nykyisin paljon. Eipä taida enää juuri olla sellaisia tiloja, jotka tekevät ihan kaiken itse. Ennen vanhaan sukulaiset tulivat auttamaan esimerkiksi rehunteossa, mutta nykyisin talkoolaisten sijaan tulee urakoitsija. Pinta-alat, määrät ja tekniikka ovat niin kehittyneet, että talkoolaisten olisi aika vaikea ryhtyä tilan töihin kylmiltään, sanoo Seilo.

Varaosamyyjiä Seinäjoella ovat Juha Ahoketo ja Tero Kuisma.

Seinäjoen pisteessä palvelevat traktorimyyjät Jussi Laitamäki ja Jarmo Tynilä, huollon esimies Teemu Koivuluoma, asentajat Jouni Korkiamäki, Arto Koskinen, Heikki Mikkilä, Tapio Tuomisto, Jari Hakala, varaosamyynnin kesätyöntekijä Antti Haapoja, varaosamyyjä Tero Kuisma, traktorimyyjä Tuomo Mattila ja istumassa myymäläpäällikkö Mikko Seilo. Kuvasta puuttuvat varaosamyyjä Juha Ahoketo sekä asentajat Rami Peltonen ja Juha Salo.

Eläintilat enemmistössä

Seinäjoen seudulla on paljon nauta-, sika- ja broileritiloja. Pellon antimet kiertävät kotieläinten kautta ja lisäävät näin jalostusarvoa. Traktorimyyjinä ovat Tuomo Mattila, Jarmo Tynilä ja Jussi Laitamäki.

– Valtroja ostetaan seudulle vuosittain noin 90 ja Fendtejä noin 10. Valtroista T-sarja on yleisin, mutta isointa N-sarjalaistakin halutaan paljon etukuormainkoneeksi. Fendtiä menee ihan laidasta laitaan erilaisille maatiloille, ehkä kuitenkin yleensä isompia 700-sarjasta ylöspäin. Fendtin puimureitakin on seudulle hankittu kolme, kertoo traktorimyyjä Tuomo Mattila.

Seinäjoen myyntipisteen tilat ovat 10 vuotta vanhat. Ne on rakennettu AGCO Suomen käyttöön ja ovat siksi erittäin sopivat myynnille, huollolle ja varaosille. Piha on täysin asfaltoitu ja sen reunalla on varastokatos. Myymälään sopii sisälle kolme trak­toria. Traktoreihin on mukavampi tutustua sisätiloissa, etenkin talvella.

Viljatilallinen Tarmo Höykinpuro Alajärveltä kävi ostamassa varaosia Sampoon. Puinnit oli jo tehty ja nyt oli syyshuollon aika.

AGCO Suomen suurin huolto

Seinäjoen pisteessä toimii AGCO Suomen oma huolto. Se on AGCO Suomen suurin, kakkostilaa pitää Kouvola. Seitsemän asentajaa ja työnjohtaja huoltavat Valtroja, Fendtejä ja Sampoja noin 50 kilometrin säteellä.

– Asentajia ovat Heikki Mikkilä, Arto Koskinen, Rami Peltonen, Jari Hakala, Jouni Korkiamäki, Juha Salo ja Tapio Tuomisto. Tapio pitää noin kolme kuukautta vuodessa Fendt-huoltokoulutuksia muille huolloille, eli hän on erittäin hyvä Fendt-osaaja, mutta koulutustehtävissä osan vuotta. Parhaillaan on yksi paikka auki, kertoo huollon esimies Teemu Koivuluoma.

Asentaja Rami Peltonen palasi Nurmosta tekemästä Sampo-puimurin huoltoa.

Huoltohalliin mahtuu seitsemän traktoria ja lisäksi on pesupaikka. Viiden tonnin siltanosturi liikkuu koko alueella. Lattialämmitys on mukava asentajille talvella, kun isoja ovia avatessa sisään pääsee kylmää ilmaa.

Alueella toimii myös yksityisiä Valtra-, Fendt- tai Sampo -konehuoltoja: Kettumäen Traktorihuolto ja Suupohjan Konehuolto Kauhajoella, Kuortaneella Konehuoltopalvelu Jukka Lampi, Härmässä Konehuolto Jukka Filppula, Soinissa Huolto-Mäki, Isokyrössä Kyrönmaan Konehuolto, Pirttikylässä Backholms Verkstad ja Ylistarossa Sampoja huoltaa Ylistaron JJ-Konehuolto.

– Huollossa ei ole hiljaista koskaan, ei edes talvella. Kun vuodenvaihteessa luovutetaan paljon koneita, niin esimerkiksi esittelykoneisiin ja käytettyihin tehdään varustelua. Kevättalvella sitten tehdään uusiin traktoreihin ensihuoltoja, kertoo Koivuluoma.

Teksti ja kuvat Tommi Pitenius

Lue myös