Reman-voimansiirtojen uudelleenvalmistus laajenee

Reman-voimansiirtojen valmistus alkaa Brasiliassa ja MF-voimansiirtojen uudelleenvalmistus Suomeen

Kymmenen vuotta täyttänyt Valtran voimansiirtojen uudelleenvalmistus- eli Reman-toiminta laajenee kovaa vauhtia. Suunnitelmat Reman-toiminnan aloittamisesta Valtralle Brasiliaan ovat viimeistelyä vaille valmiit. Massey Fergusonin voimansiirtojen uudelleenvalmistus puolestaan siirtyy osittain Ranskasta Suomeen.

Valtran voimansiirtojen tehdaskunnostukset tehdään Äänekosken Hirvaskankaalla. Entinen kauppakeskus on lähes kokonaan Valtran Reman-toimintojen sekä huoltokoulutuksen käytössä. Jos toiminta kasvaa edelleen samalla vauhdilla, niin kaukana ei ole se päivä, kun koko keskus on teollisessa käytössä.

– Kymmenessä vuodessa kasvu on ollut nopeaa ja toiminta on kasvanut joka vuosi, ilman takapakkeja. Nyt meitä Reman-työntekijöitä on jo 14, kun kymmenen vuotta sitten meitä oli vain kaksi: minä ja Liimataisen Sami. Sami on nyt edennyt asentajasta esimieheksi, kertoo Valtran Reman-toimintojen vetäjä Jari Luoma-aho.

Remanin käytössä on nyt 1420 neliömetriä tilaa Hirvaskankaalla. Suurin osa siitä on tuotantotilaa, mutta lisäksi on varastoa ja hieman toimistoa. Kokonaiset vaihteistot tehdään rakennuksen itäpäädyssä; Suunnanvaihdot, PTO:t ja pikavaihteet länsipäädyssä. Vuosittain valmistuu noin 1500 erilaista voimansiirtokokonaisuutta vanhimmillaan jopa 30 vuotta vanhoihin traktoreihin. 

Asentaja Jarkko Ilves kunnostaa Valtran vaihteistoa. Jarkko Ilves on Reman-osaston ensimmäisiä työntekijöitä. Sitä ennen hän työskenteli Valtran Suolahden voimansiirtotehtaalla, kuten useimmat muutkin Reman-osaston työntekijät.

Massey Fergusonin voimansiirrot tulevat pian Hirvaskankaalta

Massey Fergusonilla tehdaskunnostustoiminta on ollut perinteisesti pienimuotoista. Suurin syy tähän on se, että Massikka ei tee voimansiirtoja omassa tehtaassaan, vaan GIMA-yhteisyrityksessä, jonka toinen osakas on Claas.

– Massey Fergusonin vanhempien voimansiirtojen uudelleenvalmistus siirtyy Ranskan Beauvaisista tänne Hirvaskankaalle. Beauvaisiin jää uudempien, edelleen tuotannossa olevien voimansiirtojen uudelleenvalmistus. Alkuvaiheessa Massikan voimansiirrot työllistävät täällä Suomessa pari ihmistä, mutta toimintaa on mahdollista kasvattaa. Massey Fergusonin vanhempia traktoreita on maailmalla paljon käytössä, kertoo Luoma-aho.

Muista AGCO:n traktorimerkeistä Fendtillä on perinteinen ja iso uudelleenvalmistusosasto, samoin AGCO Powerin moottoritehtaalla Linnavuoressa. Moottoreiden ja voimansiirtojen lisäksi AGCO tai sen yhteistyökumppanit tehdaskunnostavat monenlaisia komponentteja sähköosista elektroniikkaan.

Toiminta laajenee Brasiliaan

Brasiliassa tehdaskunnostetaan jo AGCO Powerin moottoreita, mutta Valtrojen tai Massey Fergusonien voimansiirtoja ei ole aiemmin kunnostettu. Nyt Luoma-aho valmistelee Reman-toiminnan aloittamista myös Brasiliassa.

– Ajatus on siellä vielä uusi, mutta valmistelut ovat jo pitkällä. Tärkeintä on tehdä ajatus tunnetuksi ja saada asialle jälleenmyyjien ja asiakkaiden hyväksyntä.

Euroopassakin uudelleenvalmistus herätti aluksi monenlaisia epäilyksiä: Ovatko tehdaskunnostetut voimansiirrot luotettavia? Entä vähenevätkö huoltoyrittäjien työt?

– Kun asiakkaat Euroopassakin oppivat, että uudelleenvalmistetut voimansiirrot ovat laadukkaita, edullisia ja ympäristöystävällisiä, niin ne hyväksyttiin nopeasti. Huoltoyrittäjät puolestaan huomasivat, että nehän helpottavat myös heidän työtään, sillä aikataulut ja kustannukset on helpompi ennakoida kuin jos vaiheisto avattaisiin, katsottaisiin mitä pitää tehdä, tilattaisiin osat ja korjattaisiin vasta sitten.

Uutuutena Reman-jäähdyttimet

Aivan uutena tuotteena tarjolle tulevat keväällä 2023 uudelleenvalmistetut Valtra-jäähdyttimet. Jäähdyttimien tehdaskunnostuksen tekee yhteistyökumppani Suolahdessa, mutta AGCO Reman huolehtii logistiikasta ja muista järjestelyistä. Uudelleenvalmistetun jäähdyttimen hinta on noin 70 prosenttia uuden vastaavan hinnasta.

– Aloitamme muutamilla suosituimmilla malleilla, mutta tarkoitus on laajentaa mallistoa, kun toiminta lähtee rullaamaan. Jokainen kunnostukseen saapuva jäähdytin tarkastetaan ja uudelleenvalmistetaan yksilöllisesti tarpeen mukaan. Osa joudutaan kennottamaan uudelleen. Ammattilaisilla on tähän hyvä osaaminen, kertoo Luoma-aho.

Reman-jäähdyttimet tulevat tarjolle kaikkialla siellä missä on Suolahdessa valmistettuja Valtroja, eli Australiaa ja Afrikkaa myöten. Prosessi mene samoin kuin moottoreiden ja voimansiirtojen kanssa, eli paikallinen traktorihuolto sopii asiasta traktorin käyttäjän kanssa ja tilaa tehdaskunnostetun osan. Kun osa on vaihdettu traktoriin, niin rikkinäinen osa lähetetään Suolahteen kunnostettavaksi ja panttimaksu palautuu asiakkaalle, kun kunnostettava osa saapuu tehtaalle.

Lue myös