Hirvaskankaalla koulutetaan huollon kouluttajia ja kotimaisia asentajia

Valtran merkkihuolloissa työskentelee rautaisia ammattilaisia

Valtran huoltokoulutuksen vetäjä Jyrki Lampinen ja AGCO:n huoltokouluttaja Lars Hagqvist Hirvaskankaan huoltokoulutustiloissa. Etualalla tyypillinen opetusväline, eli avattu voimansiirto.

Valtran markkinaosuus on ollut Suomessa jo vuosikymmeniä noin 50 prosenttia. Kun Valtroja on paljon käytössä, niin myös Valtra-huoltoasentajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja kokeneita. Harvinaisempien traktorimerkkien huoltoasentajille ei synny samanlaista rutiinia kuin Valtra-huoltajille.

Valtran ja koko AGCO:n huoltoasentajien koulutus on muuttunut viime vuosina. Äänekosken Hirvaskankaan koulutuskeskuksessa ei enää kouluteta suoraan asentajia, vaan näiden kouluttajia. Kun Valtra-asentajia alkaa olla maailmassa tuhansia ei näitä ole kätevää kouluttaa kaikkia Suomessa, vaan oleellisempaa on kouluttaa hyvin esimerkiksi maahantuojien kouluttajat ja huoltopäälliköt, jotka puolestaan kouluttavat oman alueensa asentajat.

– Me hankimme tarvittavat tiedot uusista traktoreista, teemme opinto-ohjelmat, laadimme opintomateriaalit ja koulutamme kouluttajat. Kouluttajat, kuten Lars Hagqvist Suomessa, sitten kouluttaa asentajat, esittelee Valtran huoltokoulutuksen vetäjä Jyrki Lampinen.

Huoltokouluttaja Lars Hagqvist puolestaan kouluttaa suomalaiset Valtra-asentajat Hirvaskankaan tiloissa. Lisäksi hän kiertää muissa maissa antamassa Valtra-koulutusta.

Lars kouluttaa Massey Fergusonin asentajia esimerkiksi Ruotsissa.

– Kyllä Valtran huoltoasentajat ovat Suomessa rautaisia ammattilaisia. Valtroja on niin paljon, että jokainen tekee päivittäin töitä niiden kanssa ja siitä syntyy hyvä rutiini. Myös asenne on kohdallaan eivätkä rukkaset tipu kello neljä, jos asiakkaalla on hätätilanne. Tietysti myös se auttaa, että varaosien päävarasto on Suolahdessa keskellä Suomea, kertoo Hagqvist.

AGCO:n huoltokoulutuksessa pohjana on esimerkiksi ammattikoulussa tai työssä saatu oppi. Merkkikohtaisissa koulutuksissa on kolme tasoa sekä Master-taso, joka on tarkoitettu lähinnä esimiehille. Suuri osa opetuksesta on verkkokursseja, mutta osa taidoista pitää opetella käytännössä. Jos asentaja opiskelee esimerkiksi kahden vuoden aikana kaikki kolme tasoa, niin lähiopetuspäiviä kertyy hieman yli 30 ja itseopiskelut lisäksi. Tyypillisesti yksi lähikurssi kestää 2 tai 4 päivää.

uusia opetusmenetelmiä

AGCO Powerin interaktiivisessa moottorianimaatiossa voi purkaa moottorin osiin, korostaa sieltä esimerkiksi polttoaine- tai jäähdytysjärjestelmän ja laittaa moottorin pyörimään.

Valtran huoltokoulutuksissa teoria pyritään opettamaan ennen käytännön harjoituksia verkkokursseilla. Verkkokursseja varten tuotetaan opetusvideoita, animaatioita ja esimerkiksi 3D-malleja. Uusin on esimerkiksi AGCO Powerin moottorin CAD-kuvien pohjalta tehty malli, jossa opiskelija voi tutustua moottorin rakenteeseen tietokoneellaan. Moottori toimii, sen arvoja voi säätää, moottorin osia voi poistaa tai lisätä tai moottorista voi poimia esimerkiksi polttoaine- tai jäähdytysjärjestelmän tarkemmin tutkittavaksi.

– Minä koulutan Suomessa Valtran asentajat. AGCO Suomen Seinäjoen pisteen huoltoasentaja Tapio Tuomisto on erikoistunut Fendteihin ja hän kouluttaa muita asentajia muutaman kuukauden vuodessa. Tapio käy Saksan Marktoberdorfissa vastaavissa kouluttajakoulutuksissa kuin Valtra-kouluttajat Hirvaskankaalla, kertoo Hagqvist.

AGCO:n eri traktoreissa on paljon yhteisiä osia ja rakenteita, kuten moottoreita ja voimansiirtoja, mikä helpottaa sekä huoltokoulutusta että varaosahuoltoa. 

Eerik Puranen ja Mikko Porrassalmi opettivat italialaisille huoltokouluttajille Silvano Carminatille ja Luca Gnanille diagnostiikkatyökalun käyttöä.

Tarjolla monipuolisia tehtäviä ympäri Suomea

Valtra ja AGCO Suomi etsivät jatkuvasti uusia työntekijöitä. Ammattilaisia tarvitaan eri puolille Suomea ja hyvin erilaisiin tehtäviin.

– Minulla oli itsellänikin ennen Valtralle tuloa ajatuksena, että suurin osa täällä työskentelevistä ihmisistä on traktoriasentajia kokoonpanolinjalla. Itse asiassa porukassa on vaikka minkälaisia ihmisiä, kuten it-osaajia, talousalan ihmisiä, insinöörejä, henkilöstöalan työntekijöitä, materiaalikäsittelijöitä, ja niin edelleen. Tälläkin hetkellä haetaan esimerkiksi ostajaa, vientiosaajaa, logistiikka-alan ammattilaista, suunnittelu- ja valmistusinsinöörejä sekä teollista muotoilijaa, kertoo AGCO Suomen henkilöstöasioita hoitava Sanna Ollikainen.

Henkilöstöä Valtralla on noin 1200 ja AGCO Suomella noin 160. Suurin osa henkilöstöstä työskentelee Suolahdessa. AGCO Suomen toimipisteitä on Vaasasta Joensuuhun ja Rovaniemeltä Espooseen.

– Valtra on osa isoa ja kansainvälistä AGCO:a. Usein työ on kansainvälistä itsessään ja lisäksi löytyy urapolkuja eri tehtäviin sekä kotimaassa että ulkomailla. Kasvatamme tietoisesti työntekijöidemme osaamista. Isossa talossa on myös ison talon edut.

Teksti ja kuvat Tommi Pitenius

Lue myös