Turvallisesta valaistuksesta ei tarvitse tinkiä energiapulan aikanakaan

Tehokas valaistus energiaa säästäen

Lehmiä navetassa

Hyvä valaistus parantaa turvallisuutta ja energiapihiä led-valaistusta on myös mukava pitää päällä. Energian hinnan noustessa kiinnostus tehokkaisiin, mutta vähän kuluttaviin valaistusmuotoihin kasvaa. TSR-ELSITE toimittaa AGCO Suomen kautta asiakkaille turvallisia ja tehokkaita led-valaisimia, led-nauhoja sekä mm. varavirtalähteiksi ja työmaille soveltuvia generaattoreita.

Yhteistyö TSR-ELSITE:n ja AGCO Suomen välillä alkoi 2019, kun TSR-ELSITE:n maahantuomat Endress-generaattorit otettiin AGCO Suomen tuotevalikoimaan. Myöhemmin valikoimaa on laajennettu asiakkaiden tarpeiden pohjalta kohti valaistusta ja sähköistystä. Maaseudulta löytyy lukuisia käyttökohteita työmailla laajasti käytetyille iskunkestäville ja turvallisille MBerg led-valaisimille sekä helposti asennettaville BAU LED -nauhoille. 

– Suurin hyöty itsestään selvän energiansäästön lisäksi led-valaisimissa on niiden turvallisuus. Koska valaisimet eivät kuumene, ovat ne turvallisia käyttää myös pölyävissä tiloissa, kertoo TSR-ELSITEn Pohjois-Suomen myyjä Janne Säkkinen, joka aikaisemmin teki pitkän uran AGCO Suomen myymäläpäällikkönä Kajaanin pisteessä. Säkkinen tuntee talon tavat ja asiakkaiden toiveet, joten hänellä on ymmärrystä ja taitoa palvella vanhoja kollegoitaan tiskin toisella puolen.

Generaattoreiden osalta yhteistyö on jatkunut jo pidempään, ja ne ovatkin tutumpi osa valikoimaa. Maailman viimeaikaiset tapahtumat ovat hidastaneet saksalaisen Endress-tehtaan tuotantoa, mutta TSR-ELSITE:n omasta varastosta löytyy hyvä valikoima erityisesti pienen matkalaukun kokoisia, perässä vedettäviä Endress-generaattoreita.

– Perässä vedettävissä salkkugeneraattoreissa parasta on kompakti koko. Näissä on digitaali-invertteri eli tietokoneita ja muita digitaalisia laitteita voi käyttää ja ladata huoletta. Kuka vain osaa käyttää tällaista ja tämä on helppo ottaa mukaan mihin vaan, kehuu AGCO Suomen Salon myymäläpäällikkö Anssi Saarela Endress Silent Line -generaattoreita.

Pehmeä ja hiljainen ääni mahdollistaa Silent Line -generaattoreiden käytön lähes missä vain. Endress-generaattoreiden hankinta on turvallinen valinta, sillä kaikki niiden osat ovat saatavilla varaosana. 

TSR-ELSITE Oy valmistaa valaistus, sähköistys ja lämmityskalustoa erityisesti työmaiden tarpeisiin. Yritys toimii myös maahantuojana Endress-generaattoreille. Alun perin täysin suomalaisen ja sittemmin sijoittajien myötä kansainvälistyneen yrityksen toimipisteitä on Tampereen, Helsingin ja Turun lisäksi Tukholmassa ja Malmössä. Asiakaskunta koostuu AGCO Suomen lisäksi konevuokraamoista, jälleenmyyjistä, teollisuustukkureista ja rakennusliikkeistä. Tuotteet valmistetaan aina ammattilaisten tarpeisiin ja kovaan käyttöön sopiviksi asiakkaiden toiveita tarkasti kuunnellen.

Lue myös